Sunnuntaisöpöilyä.

Kun sitä nyt ajattelee, tanssiminen on aina ollu mun juttu. Oon aina tanssinu. En muista ees aikaa, ku en olis ottanu yhtään tanssituntia viikossa.. Alotin syksyllä 2001, olin silloin juuri täyttämässä viisi vuotta. Kai jokainen tyttö tuossa iässä haluaa ballerinaksi? Minä ainakin. Ei sitä oikein voi baletiksi sanoa, mutta balettityylistä lasten tanssia ainakin. Jota mä rakastin. Siitä se sitten lähti.

Kun täytin yhdeksän, alko tunteja tulla lisää. Kaksi viikossa, eli ei paljoo, mutta silti! Tykkäsin siitä ihan hirveesti, vaikka en ees ollu kovin hyvä. Sitten tuli se aika kun lihoin ku mikäkin, ja tulin epävarmaks.. no kaiken suhteen. Viidennellä luokalla, suurin piirtein. Silloin tuli sellanen olo, et miks mä jatkaisin balettia, ku se on tyhmää & noloa? Onneks pääsin siitä mielentilasta yli, ja jatkoin. Ja jatkoin. Tunteja oli sitten 3 viikossa, ja se oli ihanaa, kamalaa, raskasta, hauskaa ja stressaavaa. Mutta ennen kaikkea mulle rakasta.

Mistä tullaankin tähän päivään. 3-4 balettituntia viikossa ja sen lisäksi joukkoon littyi syksyllä Disco-Jazz, Mtv-dance ja Hiphop. Mh.. Hiphop jota inhoan sydämeni pohjasta. Tai en oikeastaan inhoa, mutta joka ei ollenkaan ole mua. Ei yhtään. Oon aina ballerina, enkä edes mene mukana näihin nuorten vaatepukeutumisiin; löysät housut ja hupparit? Yäks, tylsää tylsää tylsää. Mut lupasin ittelleni, et harrastan Hiphopia yhden vuoden. VUODEN ja sitten olen vapaa. Ei enää paljoo jäljellä, oon superilonen siitä.

On ollu tansseja ja esityksiä, joissa olen hävenny silmät päästäni. On ollu sooloja, on ollu tansseja joissa oon vikassa rivissä, muitten takana. On ollu epäreiluja valintoja ja riitoja. Mut ennen kaikkea on ollu ihanaa ja mä oon tehny jotain mistä mä tykkään! Ja sitä aion jatkaa, niin kauan ku vaan pystyn.



Kuvan olen ottanut minä, joten älä kopioi? Keskellä olevassa valokuvassa olen minä
kuusivuotiaana tanssimassa "joutsenlampea".





















Dance, 'couse you love it.
Forever.